B2B

Maailmassa pelaa golfia 66,6 miljoona ihmistä ja suuri osa niistä on menestynyt omalla alallaan. Tutkimukset osittavat, että juuri golfin pelaajat ovat päättäjät tai sitten ihmiset, jotka jokapäiväisesti osallistuvat päätösten tekoon.

Golf on yksi parhaista mahdollisuuksista tutustua ystäviin, kollegoihin tai liikekumppaneihin. Myös Virossa on jo paljon yrityksiä, jotka ovat löytäneet golfin omille työntekijöille tai asiakkailleen, viettääkseen aikaa yhdessä ja pohtia maailman asioita.

Golfin suosio kasvaa Virossa nopeasti ja yhä enemmän asiakkaat ovat puhumassa keskenään, että mennään kentälle keskustelemaan asioista.

Tarjoamme yrityksille erilaisia ratkaisuja, ja niin voitte nostaa asiakkaidenne tyytyväisyyttä maailman parhaan pelin avulla.

Kilpailut

Estonian Golf & Country Clubilla on pitkä kokemus yrityskilpailujen ja kansainvälisten kilpailujen järjestämisestä.

Kilpailujen yhteydessä yrityksellä on mahdollisuus tarjota asiakkailleen loistava kilpailukokemus sekä suljetun tapahtuman edut. Se on myös mahdollisuus kääntyä uusien asiakkaiden puoleen.

Koko golfkenttä voidaan merkitä yrityksesi teemalla ja logoilla – liput klubitalon edessä, teemerkit, vihreät liput, merkkipussit pukuhuoneissa jne.

Golf demo

Niille, jotka eivät ole vielä koskaan pelanneet golfia, on mahdollisuus järjestää kilpailujen ajaksi golf-esitys ammattilaisen ohjastuksella.

Golfdemoa on mahdollista järjestää maanantaista perjantaihin teille sopivana aikana valitsemanne kohderyhmälle (työntekijät, yhteistyökumppanit, ystävät).

Estonian Golf & Country Clubin markkinointituotteita:

  • Lead partner position tai strict partnership
  • Hole sponsorship
  • Competition name sponsorship
  • Competition series name sponsorship
  • Corporate competitions
  • Buggy branding
  • Golf car branding

Puhutaanpa golfista!

Aktiivinen golfkausi kestää huhtikuusta lokakuuhun. Kun ulkona on miinusasteita, kurssimme ovat kiinni ja valmistautuminen seuraavaan kauteen on täydessä vauhdissa. Vuodenajasta ja säästä riippumatta, ota rohkeasti yhteyttä:

 

Hanno Kross, toimitusjohtaja
hanno@egcc.ee
+372 511 1192